Johtaminen – outo duuni osa I

En tee tätä nyt näin…

Johtamisen prinsiipit:

1. Kyky organisoida
2. Kyky visioida
3. Kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia jiiänee

Saatan tehdä tommosen myöhemmin 😊

20 000 vuotta sitten. Lauma ihmisiä. Laumalta loppuu safka. Täytyy vaihtaa maisemaa. Ja joku siirtyy piikkipaikalle. Valitsee ilmansuunnan ja reitin. Muut seuraavat. Se joku lauman kärjessä on erilainen. Sillä on sellaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, että kokee paikkansa luontevaksi joukkojen edessä. Hän haluaa johtaa. Lauman muut jäsenet seuraavat kärkityyppiä mielellään. Se tekee oikeita reitinvalintoja ja safkaa löytyy. Luottamus on ansaittu. Johtajalla on itseluottamusta, karismaa, vakuuttavuutta. Hän on luja ja voimakas, mutta lempeä johdettavilleen. Lauman johtaja on valikoitunut. Rekrytointi tapahtui vaivihkaa, mutta niin sen kuului mennä. Se tyyppi oli luontainen johtaja.

 

V. 2024 tarvitaan edelleen johtajia, vaikka kaikenlaisia suuntauksia on maailma täynnä. Yhteisvastuullinen johtaminen. Esimerkiksi. Kukaan ei lopulta ota vastuuta ja homma ei toimi. Tavat johtaa ovat muuttuneet, mutta valikoituuko johtajiksi edelleen samankaltaisia tyyppejä kuin 20 000 vuotta sitten? Onko hyvä johtaja edelleen karismaattinen, vakuuttava, luja ja voimakas? Onko hyvä johtaja sellainen tyyppi, joka haluaa johtaa? Se vie porukkansa safkan luo, tavoitteeseen.

 

Helvetin taitava kirurgi ei ole hyvä johtaja, mikäli sisäistä paloa johtamiseen ei ole. Koulun taitavimmasta opettajasta ei tule hyvää rehtoria, mikäli hän ei halua johtaa. Saattaa yrittää, mutta kaipaa takaisin luokkahuoneeseen opettamaan. Siellä se liekki roihuaa, eikä rehtorin kansliassa vastaillessaan äärimmäiseen haastaviin huoltajien wilma-viesteihin tai suunnittellessaan opettajainkokousta. Ja sen kirurgin silmä kiiluu leikkaussalissa, eikä setvimässä hallintopaskaa.

 

Johtaminen – mitä se on? Puhuvat päämääristä ja visioista. Taloudellisen voiton tekemisestä. Mestaruuksien voittamisesta. Johtaja kertoo tavoitteen ja päättää keinot sen saavuttamiseen. Johtaja lähtee viemään joukkojaan kohti tavoitetta. Valitsee ihmiset ympärilleen ja keinot, joilla luulee pääsevänsä tavoitteeseen. Joskus onnistuu ja joskus ei.

Hyvä johtaja osaa käsitellä ihmistä. Ei oppinut käsittelytaitoja koulun penkillä. Se vaan on jotenkin sen tyypin deeänaassa. Johtajan on ”siedettävä” alaistensa erilaiset elämäntilanteet, asenteet, erilaisuudet ja tietyin reunaehdoin erilaiset työmoraalit. Yksi uhraa työlle elämästään 10% ja toinen 90%. Toista voi toppuutella ja toista vähän tuuppia. Se on johtamista.

 

Jos kelluu omassa erinomaisuudessaan, eikä suostu ymmärtämään puutteellisia ihmisiä, ei kannata hakeutua johtamaan. Johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on toimia jotenkin niin, että jokainen työntekijä haluaisi antaa parastaan. Siihen tilanteeseen ei voi päästä, että jokainen antaisi aina parastaan. Se on kestettävä. On siedettävä yöunien menettämisen pelossakin ihmisten keskeneräisyyttä, virheitä ja puutteita, mutta ei tahallista keskeisten työtehtävien jatkuvaa laiminlyöntiä. Johtaminen on hyväksymistä ja sietämistä. On siedettävä helvetin outoa aikaa, taloudellista epävarmuutta, vähemmistöryhmien kampittamisia, henkilöstön jaksamisongelmia, omia jaksamisongelmia, keskeneräisyyttä, riittämättömyyden tunteita ja epävarmuutta. Yksi arvostamani ex-rehtori puhui turnauskestävyydestä. Uskaltaako sen v. 24 nostaa esiin? Nostan - täytyy olla turnauskestävyyttä.

 

Anu Kantola totesi Hesarin kolumnissaan osuvasti johtamisesta 30.1.2023. ”Johtaminen on perusduunia, jossa ei ole kauheasti gloriaa. Pomo kuuntelee, selvittelee, kannustaa, houkuttelee, vaatii ja valvoo yrittäessään pitää huolta, että tulosta syntyy.” Itselläni oli pitkään se käsitys, että johtaminen on konkreettisia ”kalenteriin merkittäviä tekoja”.

 

Kehityskeskustelut, palaverit, vanhempainillat, erilaisten paskakeissien selvittely ja lukujärjestysten tekeminen sai minut aikoinani tuntemaan itseni riittävän hyväksi johtajaksi. Suorituskeskeisyysvimmassani sain jonkunlaisen tyydytyksen konkreettisista töistä. Ammatillisia orgasmeja ja dopamiinipurskeita. Tein silloin sellaisia johtajan töitä, josta sain tyydytyksen. Ne olivat minulle merkittävää työtä. Se tuntui johtamiselta. Kokemus on opettanut, että aika usein johtajuus mitataankin aivan eri asioissa. Tai eri tilanteissa. Ne on lopulta pieniä juttuja, vaikka isotkin päätökset on tehtävä. Johtaminen on oikeanlaista tukea ja oikeanlaista käyttäytymistä haastavissa ja vaikeissa tilanteissa. Ja rentoa huulenheittoa silloin kun on sen aika. Helkkarin iso merkitys.

Hyvän johtajan pitäisi olla keskimääräistä parempi itsensä johtaja. Rutiinit ja elämänhallinta jne. You know. No en ole aina ollut.

Miten johdit itseäsi menneenä viikonloppuna? Oletko energinen? Jaksatko ymmärtää ja olla maanantaina klo 7.45 empaattinen? Millainen on oma vireystilasi? Miten johdit itseäsi baarikierroksella? Millaisen johtamisen elämäntilanteesi mahdollistaa? Ja taas ne saakelin vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen pelisilmä. Ja kaikessa kliseisyydessään aivan keskiössä. Taito ja kyky kuunnella ja kannustaa, auttaa silloin kun siihen on tarve, aistia se, milloin ihminen kaipaa tukea, hymyä ja aikaa. Antaa spontaanisti ohimennen palaute, kun siltä tuntuu. Ei siinä ollut päälle liimattua pakkoa, vaan tunneäly sen kertoi. Ja se osuu kohdalleen. Sanoa jokaiselle hyvää huomenta ja moikat. Helvetin pieni ja iso juttu. Jos olet itse kaaostilassa, tee se silti. Katso silmiin ja kuuntele. Älä kiirehdi sanomaan omaa sanottavaasi. Jotain pelisilmäähän se on.

 

Koulu on johtamisen näkökulmasta mielenkiintoinen työpaikka. Mikä on tavoitteemme? Yritysmaailmassa tavoite on selvä – taloudellisen voiton maksimointi. Kilpaurheilussa tavoite on myös selvä – voittaminen. Johtamisessa tärkeää on mahdollisimman kirkas visio. Mitä kohti ollaan menossa? Johtaja, johtoryhmä, valmentaja, johtotiimi tai rehtori valitsee keinot millä tavoitetta kohti mennään. Keinoja kutsutaan strategiaksi.

Kun aloitin esihenkilöhommat 29-vuotiaana, oli taivas rajana. ”Nyt pääsen näyttämään mihin pystyn.” Ei päivääkään johtajakoulutusta. Minulla oli biologin koulutus. Rehtoriksi pätevöittää laajahko opetushallinnon opintokokonaisuus. Se oli hoidettu. Ja sitten syvään päähän. Kymmenen kuukautta ja mielenterveys riekaleina. Jatkoin kuitenkin. Halusin johtaa. Ensin apulaisreksinä ja myöhemmin reksinä, uupuneena paniikkihäiriöpotilaana, joka nukahti lyhytvaikutteisilla nukahtamislääkkeillä. Häiriöt pääkopassa vaikeuttivat uraputkessa kiitämistä. Mutta putkessa jatkoin. Kiisin ja janosin kiitoksia. Ja sain niitä. Hallelujah!

No mutta tässä ollaan 14.11.2024.

Johdan instituutiota eli koulua, jonka tavoite, visio ja päämäärä on valmentaa ihmisiä 2020-luvun yhteiskuntaan. Monella tavalla älyvapaaseen yhteiskuntaan, jossa maalaisjärjen käyttö ei enää toimi. Käytän mielelläni sanaa valmentaa. Valmentaminen kattaa johtamisen, opetuksen, kasvatuksen ja auttamisen. Rehtorina minun perustehtäväni on luoda edellytyksiä sille, että opetushenkilöstö pystyy tekemään opetus- ja kasvatustyötä mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman hyvissä olosuhteissa. Tämän toteuttaminen vaatii koko ajan enemmän. Helvetin paljon enemmän. Ajan henki todellakin haastaa.

Lyhyesti - miten mä olen johtanut? Olen jutellut paljonkin muiden alojen johtajien kanssa. Kun kerron minulla olevan yli viisikymmentä johdettavaa, he nikottelevat. Kuulemma jossain firmoissa niitä on viisi. Opettaja toivoo vapautta tehdä työtään ja tukea tiukissa tilanteissa. Reksin työ on ongelmien ja ristiriitatilanteiden ratkaisua sekä luovimista ihmispaljoudessa. Jos tommonen kiinnostaa - hae rehtoriksi! No niin. Asiaan :)

Olen ollut paikalla, koululla. Vaikka olenkin syntymäkärsimätön, olen pyrkinyt antamaan ihmisille aikaa. Yritän ymmärtää ihmistä, vaikka en aina ymmärräkään ihmistä. Kohtelen ihmisiä tasapuolisesti. Lähden aina faktoista ja panostan arjen toimivuuteen. En ole automaattisesti minkään ”ihmisryhmän” puolella. En opettajan, en oppilaan, en siivoojan, en huoltajan. Ristiriitatilanteet selvitetään rauhassa ja niitä on paljon. Joskus ei ole aikaa. Niissä ei ensisijaisesti olla tuomioita jakamassa. Totuutta minä niissä etsin. Joskus on mokannut ope, joskus oppilas, joskus huoltaja, joskus reksi. On tyhmää ajatella, että lähtökohtaisesti joku ryhmä olisi aina oikeassa. Eihän se nyt niin ole.

Valmistelen huolellisesti kokoukset ja puheet. Tiedotan paljon, mutta lyhyesti. Pyrin antamaan palautetta sekä harkiten, että spontaanisti. Hoen perustyön merkityksen tärkeyttä, koska uskon siihen. Uskon rutiinien voimaan myös töissä, vaikka peruskoulun rehtori ei voi olla naimisissa rutiiniensa kanssa. Ne eivät toteudu kuitenkaan. Eivät ole toteutuneet yhtenäkään päivänä kahdenkymmennenkolmenjapuolenvuoden aikana. Pidän mitä lupaan. Siksi olen oppinut olemaan lupailematta liikoja. Pelaan vahvuuksillani ja delegoidessani tehtäviä, luotan homman hoitumiseen. Käytän kalenteria. Päätän aina opettajainkokouksen: "menkää kotiin siellä on elämä."

Tärkeintä on rekrytointi, vaikkei se päivittäin mielessä olekaan. Mutta voisi olla, jos hommat sujuu. Sitähän voisi olla päivittäin minuutin itseensä tyytyväinen. Jos rekryt osuu, perustyö hoidetaan ja tullaan vielä toimeenkin keskenämme. Vaikka olisi maailman paras ope, muttei istu joukkoon, ei tule mitään. Jos on loistava yhteisön jäsen, muttei työnteko luonnistu, ei tule mitään.

Jos tänään kuolen, toimiiko koulu huomenna? Tylyä joo, mutta ajatusleikkinä kiehtova. Pudotessani keväällä 23 jaksamiseen liittyvien ongelmieni takia kuukaudeksi pois töistä, arki rullasi eteenpäin. Vahva osoitus koulumme vahvuudesta. Rakenteet ovat kunnossa ja ihmiset uskaltavat ottaa vastuuta.

Johtamistaitoja ja onnistumista arvioidaan säännöllisen epäsäännöllisesti tehtävillä työtyytyväisyyskyselyillä. Kyselyyn vastaavat opettajat, ohjaajat ja muu henkilökunta. Moni tuntemani rehtori viettää unettomia öitä ennen tulosten julkistamista. Karmea paikka on rehtorikokous, jossa vastaukset käydään läpi julkisesti. Laikuilla olevat rehtorit odottavat vuoroaan.

Joskus sähköinen palautelaatikko lähetetään myös huoltajille. Lähitulevaisuudessa mukaan tulevat todennäköisesti myös oppilaat. Kyselyyn vastataan nimettömänä. Wau mikä paikka! Oksentamisrefleksi toimii monilla. Kyselyyn vastaamisajankohdalla on iso merkitys. Laitetaan reksin jouluun vähän jännitettä ja teetetään kysely marraskuun lopussa, kuten tänäkin vuonna 24.

Synkkää ja harmaata. Lapsi menee pesuveden mukana. Kaikki muukin vituttaa, annetaan tulla. Tiedän. Yksi harvoista keinoista arvioida johtajuutta on juuri nämä alais- ja asiakastyytyväisyyskyselyt. Kyselyiden totuudenmukaisuutta voi hiljaa yksikseen mietiskellä. Itkeminen julkisesti olisi noloa. Tyydyn toteamaan tilanteen.

Olen saanut aina kohtuullisen hyvät arviot. En voi juurikaan valittaa. Kyselyt pitävät nöyränä, mutta arjessa tehdään paljon selkäydinpäätöksiä ja katsotaan sitten tulokset, kun aika on. Näin minä asian käsittelen.

Siviiliminäni lähestyy jatkuvasti työminää. Rentous on kaiken raamattu, koraani ja eetee. Jos sinua kiinnostaa johtaminen ja ihmiset, sekä olet kohtuullisen pitkäjännitteinen, anna mennä. Yleensä mulkut eivät menesty johtajina, paitsi harvoin bisneksessä. Jos on taitava tekemään eurosta kaksi euroa, ei niillä tunneälyillä ja ihmissuhdetaidoilla ole sittenkään niin merkitystä. Kai??

 

ps: jos tämä maailma tästä vielä kovin paljon hullummaksi menee, edellä mainitsemani johtamisen lainalaisuudet katoavat. Tarvitaan todella erilaista johtamista.