Yksi kiusaamiskeissi satojen joukossa

(Tarinaa muutettu sen verran, ettei henkilöiden tunnistaminen ole mahdollista.)

Kauan aikaa sitten oli koulussamme todella raju kiusaamistapaus. Wilma oli jo tullut ja yhteydenpito kotien kanssa oli muuttunut nopeaksi.

8. Luokkalainen poika oli avautunut kotona vuosia jatkuneesta kiusaamisesta, joka oli johtanut jo psyykkisiin ongelmiin – unettomuuteen ja ahdistukseen. Poika kävi purkamamassa taakkaansa kuraattorilla. Sain wilma-viestin, jossa haukuttiin koulu, rehtori ja opettajat. Opettajat eivät puutu, eikä rehtori hoida virkavelvollisuuttaan – ei takaa kaikille turvallista koulupäivää. Soitin oitis kotiin. Sain päälleni paskamyrskyn, olimme sairastuttaneet heidän poikansa. Asiallinen keskustelu ei onnistunut ja vaikka yritin kertoa, että kuulin tästä asiasta nyt ensi kertaa, räyhääminen jatkui. ”Kuka poikaanne on kiusannut?”. Ei asiallista vastausta. Puhelu loppui. Seuraavana päivänä paikallislehden lukijapalstalla oli kirjoitus Vehkojan koulun kovista arvoista ja piittaamattomuudesta kiusaamista kohtaan. Myös vakiolause ”opettajat kääntävät selkänsä kiusaamiselle” oli tietenkin mukana jutussa.

Otin kiusatun pojan puheilleni ja ohitin samalla KiVa-koulu ryhmän, joka tavallisesti aloittaa esiin tulleen kiusaamisen käsittelyn. Poika käyttäytyi varsin oudosti. Hän kertoi ensimmäisellä kerralla, ettei tunne kiusaajia ja sitä tapahtuu koulumatkoilla ja välituntisin. Katsoimme luokkakuvia – ei mitään uutta. Hän ei vaikuttanut kovinkaan ahdistuneelta. Perusluonteeltaan hän oli hiljainen ja ujo. Tiesin sen, koska opetin hänen luokalleen terveystietoa. Hän olisi kyllä ollut oiva uhri kiusaajille, joten en epäillyt hänen tarinaansa.

Tilanne eskaloitui entisestään. Koulussa emme huomanneet mitään ja vanhemmat lisäsivät kierroksia. Otin pojan puheilleni uudelleen ja uudelleen. Lopulta hän kertoi poikanelikosta hänen luokaltaan, jotka olivat jo pitkään kiusanneet häntä niin sanallisesti kuin fyysisestikin. Tönimistä, lippiksen poisottamista, vaatteiden pilkkaamista jne. Klassiset keinot.

Olin yllättynyt. Nimetyt pojat olivat reippaita, hyväkäytöksisiä, kohteliaita ja juuri niitä, jotka pitävät luokassa yllä hyvää ilmapiiriä.

Nelikko tuli luokseni. Kerroin asiasta. ”Kaikki tämä on valhetta”. Soitin poikien kodit läpi ja vanhemmat ottivat asian vastaan yllättävän tyynesti. Tosin seuraavana päivänä sain heiltä yhteydenottoja. ”Joku tässä nyt valehtelee.” Olin samaa mieltä.

Järjestin palaverin. Paikalla oli kiusatun vanhemmat, kiusattu, kuraattori, minä ja luokanvalvoja. Ilmapiiri oli jännittynyt. Kerroin faktat. Niin teen aina. Tässä ammatissa voi pysyä hengissä ainoastaan pitäytymällä faktoissa. Korostin, että nelikkoa syytetään sellaisista teoista, että poliisin ottaminen mukaan olisi mielestäni järkevää. Silloin poika murtui. Hän oli keksinyt koko tarinan saadakseen huomiota ja voidakseen jäädä helpommin koulupäivinä kotiin. Playstation 3 oli silloin kova.

Vanhemmat tai poika eivät pahoitelleet aiheuttamaansa vaivaa tai ”mainehaittaa”. Poistuivat kliinisesti paikalta. Huoltajilla ei ole anteeksipyyntövelvoitetta. Soitin ”kiusaajien” perheet läpi ja pahoittelin tilannetta.