REXI
”Rexi on vitun homo”
”Johtajuus reksillä täysi nolla”
”Rehtori ei puutu kiusaamiseen”
”Eihän tuo oppilas ole koulukuntoinen – miksi se on täällä?”
”Voiko lapseni tulla enää turvallisin mielin kouluun? Takaatko reksi turvallisuuden? Se on jumalauta sun duunis!”
”Ei sitä luokkaa yksinkertaisesti voi opettaa”
”Serkkumme koulussa Seinäjoella vallitsee luokissa täysi työrauha. Mikä siellä teidän koulussa mättää? Tee jotain REHTORI!”
Tuun aamulla töihin. Valot päälle. Kananmunankeltuaiset ikkunassa. Oli siinä proteiinikin. Palaute.
Huoltaja
Useita vuosia sitten jouduin pahantahtoisen huoltajan maalittamisen kohteeksi. Minua kiristettiin. Hänen lastansa piti kohdella tietyllä tavalla. Epätasa-arvoisesti toisia oppilaita kohtaan. En hyväksynyt vaadittuja toimia. Huoltajalla oli minusta videoklippi. Arkaluontoista materiaalia kuulemma. Jos puutuin tämän oppilaan törkeään käytökseen, uhkasi hän videolla. Huoltaja tehtaili valituksia minun toimistani – aluehallintovirastoon, poliisille, hallinto-oikeuteen. Kaiken lisäksi hän teki pojastani perättömiä lastensuojeluilmoituksia.
Huoltaja tiesi, että olen tehnyt noloja ja häpeällisiä temppuja ja käytti sitä lyömäaseena ja sai minut polvilleen. Menetin hetkeksi toimintakykyni. Törmäsin ilkeään ihmiseen. Saatanan ilkeään ihmiseen.
Satakaksikymmentä kysymystä päivässä. Lähinnä ongelmia. Enimmäkseen ikäviä asioita (Jaakko Teppo). Kuusisataa oppilasta, tuhatviisisataa huoltajaa, neljäkymmentä opettajaa, kahdeksan ohjaajaa, koulusihteeri, siivous, keittiö, kouluisäntä – jollakin on aina työhön tai koulunkäyntiin liittyvä kriisiä hipova ongelma. Ongelma on rehtorin pöydällä. V...n homon, joka ei puutu kiusaamiseen. Mietin, miten ongelman ratkaisen. Jätänkö avaimet pöydälle vai lähdenkö yrittämään tehdä mahdottomasta mahdollisen? V....n homo lähtee tekemään mahdottomasta mahdollisen.
Media nappaa koulumaailmasta ihanan mediapornokeissin ja naattii. Some kuohuu. Aallot lyövät laitojen yli. Kaikki muut tahot saavat länkyttää missä haluaa, mitä haluaa, miten haluaa – reksi pitää turpansa kiinni. Ei saa kommentoida yksittäistä tapausta julkisuudessa. Iltalukemisena voi selailla someilmoitustaulua, jossa lyödään ja lujaa. Mä en voi tehdä mitään.
On kaiken maailman tietosuoja-asetukset, yksilönsuojat ja täytyy käyttäytyä kuten virkamiehen täytyy käyttäytyä. Reksin kanslian kirjahyllystä tuijottaa liuta kirjoja; perustuslaki, perusopetuslaki, kuntalaki, hallintolaki, laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta, rikoslaki, työturvallisuuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki. Mun pitää muistaa toiminnassani noudattaa lakeja, jotka hyllystä koko ajan tuijottavat. Olenhan virkamies.
Rehtori vastaa koulun toiminnasta. Vastuu on jakamaton. Tehtäviä voi jakaa, vastuuta ei. Hallintojohtaja. Talousjohtaja. Turvallisuusjohtaja. Henkilöstöjohtaja. Pedagoginen johtaja. Operatiivinen johtaja. 50 Kehityskeskustelua vuodessa. Yritysmaailman johtajat eivät ymmärrä. No ei niiden tartte ymmärtää.
Tunteeton teflonko pelastaa? Halu hypätä kyynikkojen joukkoon kasvaa. Jos en jumalauta välitä? Eihän tässä muuten tolkuissaan kestä. Ei vielä kyynikoksi. Tappelen vastaan.
Uhriudunko saarnallani? En.
Joka kolmas reksi kokee uupumisoireita. Joka kymmenes on uupunut. Moni reksikavereistani on vaihtanut alaa. Ehkä ne eivät jaksaneet olla v...n homoja, jotka eivät puutu kiusaamiseen.
Rehtorin työ on ihmisviidakossa luovimista. Hymyjä ja tiukkoja ilmeitä oikeaan aikaan oikeissa tilanteissa oikeille ihmisille. Ilmeiden ja reagointien osuvuudesta kulloiseenkin tilanteeseen ollaan eri mieltä. Opettajan, oppilaan, huoltajan ja rehtorin nelikantakeskustelussa, joku kokee saaneensa väärän kohtelun. Tavatonta ei ole sekään, että kaikkien mielestä alas istuminen meni perseelleen. Ainakin konkreettisesti. Joku kokee aina tulleensa kaltoinkohdelluksi. Näissä karkeloissa ei mitaleita jaeta.
Törmään työssäni tilanteisiin, jossa ei olla enää ”tämän ajan ihmisten” kanssa samalla sivulla. Välissä on yhden tai kahden sukupolven kuilu. Ei ole tyttöjä, ei poikia. Jotain oletettuja. Pojat painivat. Älä vaan jumalauta erehdy sanomaan, että pojat on poikia. Viraltapano. Kasva tähän aikaan v…n homo!! Sä et selviä selittelemällä olevasi 80-luvun tuote.
Rehtorin puhuttelu. Otan rutiinisti oppilaan juttusilleni. Wilma kilahtaa. Huoltajalta tuli viesti; "Huoltajan lupaa puhuttelulle ei oltu annettu” Siis, että tähänkin tarvittaisiin byrokraattinen lupamenettely. Lupa huoltajalta. Ei ...kele. Onneksi poikkeustapaus.
Kun kehotan oppilasta parantamaan käyttäytymistä oppitunneilla, vetoaa hän ADHD-diagnoosiin, toimimattomaan lääkitykseen tai siihen, että lääke jäi aamulla ottamatta. Kun oppilas ei ole laittanut kännykkää pois opettajan toistuvista kehotuksista huolimatta, saattaa oppilas sanoa ”minulla oli peli kesken”. Huoltaja säestää sanomalla, ettei koululla ole oikeutta kajota hänen lapsensa matkapuhelimeen (tosin ei meidän koulussa). Esimerkit ovat yksittäisiä nostoja, mutta kertovat jotain ajan hengestä ja sen mielettömyydestä.
Kahvipöytäkeskusteluissa saatetaan kauhistella rehtorin työn pirstaleisuutta, mahdottomuutta, stressaavuutta. ”Kuinka tuollaista myllyä voi jaksaa?” Meillä ihmisillä ymmärrys loppuu sillä sekunnilla, kun oma lapsi ei saa koulussa ”minun” mielestäni, minun lapselleni oikeudenmukaista kohtelua. Joskus siihen on toki aihetta.
Luokkien vanhempien WhatsApp – ringit ovat loistava foorumi käydä ilta-aikaan keskustelua koulupäivän tapahtumista. Aamulla rehtori sitten perkaa illan keskustelujen johtopäätöksiä ja lopputulemia. Ryhmän rohkein huoltaja lähestyy wilmoitse. Jätänkö avaimet pöydälle vai lähdenkö tekemään mahdottomasta mahdollisen? Velkaa on. Lähden tekemään mahdottomasta mahdollisen.
Muistan valvontaluokan oppilaani todenneen, kun olin vajaa kolmekymppinen, kovaääninen, dynaaminen, fyysisesti vahva ja hauska opettaja, että minusta tulisi varmasti hyvä rehtori. Se jäi mieleeni. Minulla oli biologian laitoksen labramittauksessa todettu 8 litran keuhkot, joten kapasiteettia äänen käyttöön löytyi. Haastoin vuosittain ysiluokan oppilaita spirometrikilpailuun. Haastajia lienee ollut parisen tuhatta. En hävinnyt kertaakaan. Lisäksi nostin penkkipunnerruksessa 150kg. Se oli kova tulos teinimaailmassa. Auktoriteettiasemani nousi varsin tyhmistä asioista; suurista keuhkoista ja kovasta penkkituloksesta. Suuret keuhkot antoivat äänenvoimakkuuden säätämiseen laajuutta. Tarvittaessa kajahti kovaa. Lopulta minusta tuli rexi. Nostin paljon penkistä ja huusin lujaa. Tosin nykyään ei saa huutaa. Näin minulle on kerrottu.
Mitä minä omaa ammattiani tässä arvostelen? Teenkö itsestäni suurempaa, vai pienempää? Mihin tajunnanvirrallani pyrin. Elämä on valintoja – valitsin pyrkiä rehtoriksi. Valittiin. Ystäväni osti minulle mustan paidan. Siinä luki; ”kutsukaa minua rehtoriksi”. Onhan se nyt hianoo! Hah!
MUTTA:
Käännetään kuvio nurinniskoin. Aloitetaan alusta.
Omahyväisiä lainauksia wilmaviidakosta.
” Ja isot kiitokset sulle Janne koko vuodesta!
Mukavaa kesälomaa! Ansaittua aikaa.”
”Suuri kiitos sinulle yläkoulumatkan tukemisesta😊 Sinulla on suuri sydän❤️ Mahtavaa kesää ja tulevia kouluvuosia!”
”Kiitos sinulle Janne hyvästä työstä nuorten parissa! Ovat tärkeitä vuosia lapsille.
Rentouttavaa kesää!”
”Iso kiitos teille kaikille! Ette ymmärrä kuinka tärkeää työtä teette!”
”Hieno koulu! Oppilaat, opettajat, rehtori ja koko henkilökunta teette sen :)”
”Iso kiitos sinulle ja joukoillesi poikamme kaitsemisesta kohti seuraavia haasteita.
Koulusta, opeista ja rexistä on meillä puhuttu paljon. XXXXXX lähettääkin seuraavat terveiset: ”Kiitos penkkausvälkistä. Hyvä rexi oot ollut!”. Hyvää kesää ja lomaa sitten kun sen aika on.”
Vakavaan huumekoukkuun joutunut entinen oppilaamme ilmestyi oveni taakse. Kello oli puoli kahdeksan marraskuisena tiistaiaamuna.
”Voinksmä tulla käymään?”
”Tuu vaan”
Ex oppilas kertoo päässeensä kuiville ja haluavansa kiittää.
”Sä aina jouduit mua puhuttelee kun mä hölmöilin. Silti täällä sun kansliassa oli aina turvallinen olo. Siks mä halusin tulla käymään. Kiittää.”
”Ei mitään. Tsemppii sulle.”
”Voidaanko käydä joskus kahvilla?”
”Käydään vaan.”
Oppilaat hymyilevät. Moikkaavat. Antavat ylävitosia. Tykkäävät musta, koska mä tykkään heistä. Wau!
Koen automaatioksi ja duunikseni säntäilyn eri paikkoihin rauhoittelemaan tilanteita. Sammuttelemaan tulipaloja. Kuka käyttäytyy typerästi missäkin päin taloa. Ilmaantumiseni paikalle kenties auttaa.
Meillä opettajat ja muut aikuiset tulevat usein luokseni rupeaman jälkeen. ”Kiitti kun autoit” - ei kiitosta tarvittaisi. Ne kiittää.
Eräs aiempi kaupunginjohtajamme tuli vierailulle koululle. Kahvit ja servetit. Pullaakin. Loistava koulusihteeri oli taas kattanut. Varmaan tuhannennen kerran. Kaikki valmiina.
Lähdettiin kierrokselle. Tappelu käytävällä. Erotin pojat. Pojat on poikia. Tuli vittua ja muuta. Palattiin suuren herran kanssa huoneeseeni.
”Ei olisi minusta näihin hommiin.” Sanoi kaupunginjohtaja. Naurettiin.
Mulla oli ollut vaikea kevät. Sinnittelin maaliin. Kevätjuhlapäivän ilta. Sain puheet pidettyä ja makasin kotona sohvalla. Punainen auto tuli pihaan. Sivistystoimenjohtaja.
”Juodaanko lonkerot”
"Juodaan"
Juteltiin pari tuntia. Mun isopomo Kuningasvuoressa kuuntelee, tsemppaa ja katselee kanssani kauneinta kesäyötä. Lähtee ja halaa isällisesti.
Jatkan kiitollisena ja uteliaana eteenpäin. Katsotaan mitä tapahtuu.