Tajunnanvirtaa 10.6.2024 klo 04.56. Uni ei suostunut tänä yönä tulemaan.

 

Syntymä. Tyhjä taulu. Tabula rasa. Saimme heti syntymässä lahjat ja valuviat. Tai siinä ne siittiön kohdatessa munasolun vähitellen muodostuivat. Yhdestä solusta on tuleva neljätoistatuhatta miljardia solua. Sikiöaikana. Saamme ísän ja äidin ominaisuuksia. Biologiaa. Puolet ja puolet – suurin piirtein, kansantajuisesti. Meioottisia rekombinaatioita ja sokean kultasepän työtä. Arpapeliäkin. Sattumaa.

 

Elämä ei ole valintojen summa. Sen olen oppinut. Vaikea ja itsestä riippumaton tilanne johtaa vääriin valintoihin. 

 

Lapsuus on traumojen keräämisen aikaa. Onneksi äidit ja isät eivät täysin vastuutaan loppuelämästämme tiedä. Elävät omien heikkouksiensa ja vahvuuksiensa kanssa aikaa, johon ovat syntyneet. Ihmisiä ovat siinä missä muutkin, vaikka äidin ja isän vastuut lankeavatkin. Osin omasta syystä. Turha sitä mahdollisesti ikävää lapsuutta on voivotella ja kauhistella. Parhaansa yrittävät, mutta ihmisiä ovat. Hyvässä ja pahassa. Ja paskaahan on se, että niitä traumoja tai jotain saakelin tunnelukkoja keräillään juuri silloin. Lapsuudessa. Syyntakeettomat traumatisoituneet vanhemmat aikansa tuotteina traumatisoimassa omia lapsiaan. Lapsiaan, jotka myöhemmin purkavat taakkaansa Kelan sponsoroimana koulutetuille terapeuteille. Armollisuus itseä kohtaan syntyy terapiassa. ”Olet uhri, et paha.” Haaa. Voin taas elää. Se tieto maksaa. Syyllisiä ovatkin vanhempani. En minä. Eihän se niin mene. Aina.

 

Nuorena olemme hauraita, niin kiinni ja samalla niin auki ottamaan vastaan kaikki haavoittava ja itsetuntoa ruokkiva. Valitaan puoliso ja mennään naimisiin. Mennään täysin tunteella. Merkityksettömät asiat ratkaisevat puolisonvalinnan. Komeus, kauneus, huumori, ontuvat ja muka sympaattiset iskuyritykset humalassa. Arvot ja unelmat elämästä - mätsääkö? Ketä kiinnostaa? Nuori hurmaantuminen kätkee järjen äänen alleen. Hurmaantuminen vie jalat alta. Yhteinen elämä alkaa. Tyhjä taulu on saanut jo värejä, harmaan sävyjä, kirkkaitakin. Menneisyys alkaa vaikuttaa elämäämme.

 

Ruuhkavuodet. Parisuhdetta koetellaan. Oma aika vähenee. Yhteinen aika vähenee. Aika kuluu töissä, kuskina, arkea organisoidessa ja puoliväkisin yhteisen ajan järkkäämisessä. Sen naisen kanssa, jonka tunteella valitsin ja jota oikeastikin rakastin.

 

Mun pitäisi olla jotain. Joku titteli tai saavutus. Elämä muotoutuu kellon kanssa kilpailuksi. Pinna kiristyy ja ahdistaa. Alkaa irtiotot. Kun sauma on, nollataan. Reppuun kerääntyy moskaa. Paskaa. Joku pettää. Sinne reppuun vaan. Ylilyöntejä. Uniongelmia. Ykskaks räjähtäviä riitoja. Lasten itkua ja siitä seuraavaa syyllisyyttä. Reppuun vaan.

 

Avioero? Vakava päihdeongelma, jatkuva pettäminen, väkivalta – päätös on helppo. Tai helpohko. Erotaan.

 

Avioero? Välillä on hyviä jaksoja, ihania hääpäiväpäivityksiä ja muistoja, mutta happi loppuu. Elämä tuntuu paskalta. Haetaan syy parisuhteesta ja toimimattomasta arjesta. Joudun luopumaan liiasta, jos liitto jatkuu. Erotaan. Päätös on vaikea. Tai vaikeahko.

 

Elämä jatkuu. Mukana valuviat, traumat, raskas reppu, addiktiot, exä, lapset. Tinderiin. Uuden parisuhteen etsiminen alkaa. Kai sekin on biologiaa. Yksin jäämisessä on riskinsä. Kalja kaapissa houkuttelee, eikä kukaan tuomitse. Kalja jää helpommin juomatta, jos kaveri ei juo kaljaa.

 

Vielä viiskymppisenä säntäilee helvetin jäykille tindertreffeille. ”Ei tule mitään”.

 

No nyt osui. Hurmaannun ja lopulta ihastun. Uudet lapset, minulle vieraat. Naista on rakastettava paljon. Alkaa sietäminen. On siedettävä rakkaani outoa käyttäytymistä, uusioperheen lasten tappeluita, uusia outoja ihmisiä. Menen saunaan vieraan päihtyneen miehen kanssa. On uuden rakkauteni ystävän mies. Täysi idiootti. Rakkautta koetellaan. Ihmeellisiä ihanan naisen mukana tulevia oheistuotteita.

 

Nyt punnitaan. Rakkaus tai hurma uuteen alkaa hiipumaan johtuen kaikesta menneestä paskasta, oudoista uusista ihmisistä, isän roolista uusille lapsille ja pintaan nousevista rakkaani ihmeellisistä oikuista. Omat satunnaiset överit alkavat. Annan periksi. En pysty tähän. Erotaan.

 

Palaan omaan kuplaani ja menen taas Tinderiin. En tiedä miksi. Viiskymppisenä tää homma ei enää pelitä. Mätsejä ei tule. " Olen valkoinen hetero, mulle naiseksi alatko?" Mitä sä kuvittelet itsestäsi? Realismia Janne. Realismia.

Nuorena taulu oli tyhjä. Nyt taulu on maalattu reunojen yli. 

 

‐---------------------------------------------------------------

 

Uskon rakkauteen. Kuplani saa osoittautua vääräksi. Odotin sua kaikesta huolimatta. Sä tulit.

 

Tänään olen onnellinen. Yllä oleva rustaamani teksti tuli valmiiksi hyvin nopeasti valvotun yön jatkeeksi aamuyöllä.  Jos olette heräilleet aamuyöstä, tiedätte että asioiden mittasuhteet vääristyvät.