Syntymäonnellinen ja addikti

Syntymäonnelliset ja tasapainoiset ihmiset. Niitä on muutamia. Elämä on kontrollissa ja typeryyksiä tulee tehtyä sangen harvoin. Lujia ja sopivan itsevarmoja. Heikkouksia ja paheita toki on, mutta ne eivät ota ylivaltaa. Valta on koko ajan itsellä. Se kuuluisa shotti, joka siivitti aamuyön sekaviin tapahtumiin jää tältä syntymäonnelliselta ottamatta. Mopo ei karkaile. Syntymäonnellinen rakastaa itseään. Silleen sopivasti. Ja koska hän rakastaa itseään, on toisten rakastaminen hänelle helppoa. Hän tiedostaa missä hän on hyvä, mutta ei koe minkäänlaista tarvetta korostaa itseään muiden kustannuksella.

Kun elämä antaa turpaan, ei syntymäonnellinen turvaudu defensseihin tai vääriin selviytymismalleihin. Hän itkee, funtsii, suree, on ehkä tyytymätön myös itseensä, mutta sortumista ei tapahdu. Syntymäonnellinen ei osta kossupulloa, kun on surun aika. Aika on muutenkin hänen ystävänsä. Aikaa myöten elämä voittaa. Hän tietää, että elämässä tapahtuu ikäviä ja järkyttäviä asioita. Syntymäviisaalla on puskurit tuskanhetkiä varten. Ne ovat tiedostaen tai tiedostamatta rakentuneet.

Syntymäonnellinen ei tapa aikaa, koska hän keskittyy elämiseen. Ajan tappamiseen ei ole tarvetta. Elämä tapahtuu ajassa ja elämä on hänelle hyvää, koska hän suhtautuu siihen niin. Arvohierarkiassa elämän arvostaminen on ykkösenä.

Syntymäonnellinen sanoo ”ei” kun sille tuntuu. Hän arvostaa toisia ihmisiä, mutta terve itsetunto antaa riittävän rohkeuden kieltäytyä, kun on sen aika. Syntymäonnellinen iloitsee toisten onnistumisista. Se ei ole häneltä pois ja vaikka vähän olisikin, ei se haittaa. Hän tunnistaa mulkut ja kusipäät. Heidän onnistumisia tai epäonnistumisia hän ei seuraa. Yhdentekevää. Taito tunnistaa kusipäät hyvistä ihmisistä tuli perimässä. Kasvuympäristö auttoi.

Syntymäonnellinen ei sorru liian syvälle paheiden maailmaan. Syntymäonnelliselle ei kehity addiktioita. Hänelle ei tule tarvetta langeta, koska hän kokee elämän riittävän hyvin näinkin. Hän iloitsee pienistä asioista. Kevään ensimmäisestä juoksulenkistä uusilla lenkkareilla. Lasten hysteerisestä joulupukkipelosta. Sunnuntaiaamun rauhasta. Syntymäonnellinen on kiitollinen. Hänen ei tarvitse vaatia itseltään kiitollisuutta, koska se on koko ajan läsnä. Iltarukous on kiitospainotteinen. Hän on kiitollinen kohtuullisesta terveydestä, neljästä vuodenajasta, työpaikasta, ystävistä ja tietenkin lapsista.

Syntymäonnellinen ei koe mitään tarvetta todistella muille omaa erinomaisuuttaan, vaikka hän olisikin erinomainen. Muut näkevät hänen rauhallisuutensa, tyyneytensä ja arvostavan suhtautumisen toisia ihmisiä kohtaan. Hänestä on helppo pitää. Koska hän rakastaa terveellä tavalla itseään, ei hän anna toisten kohdella itseään huonosti. Hän puolustautuu. Ei hän anna omia rakkaitaankaan kohdella huonosti, miksi hän siis tekisi poikkeuksen omalla kohdallaan?

Syntymäonnelliselta puuttuu tarve paeta. Hän saa tarvittavan jännityksen ja rauhan terveistä asioista. Syntymäonnellinen on ymmärtänyt, että ”tylsältä tuntuva oleilu” ja ”olemisen sietämätön keveys” ovat itse asiassa portteja entistä onnellisempaan elämään. Ja kyky sietää tylsiä hetkiä on todella merkittävä taito ihmisen elämässä. Hyvä tylsyyden sietokyky on suojaava tekijä elämän tuhoavia addiktioita vastaan. Hän sietää tylsyyden pelaamalla välillä sopivasti pleikkaa, lukemalla, lottoamalla kohtuullisilla euromäärillä tai katsomalla Netflix-sarjoja. Hän ei addiktoidu, koska elämä on rakentunut terveelle ja vakaalle pohjalle. Hänellä ei ole mitään tarvetta addiktoitua, koska elämä on hänelle sellaisenaan kiinnostava seikkailu.

Ja sitten ollaan me 99 / 100. Normaalit kuolevaiset, joiden isojako syntymässä ei mennyt niin, että elämä tulee olemaan sitä kuuluisaa ruusuilla tanssimista. Syntymäonnettomat tai ”normaalit”. Addiktioiden, paheiden ja harkittujen virheiden karkkikauppa on auki 24 / 7. Synnyimme normaaliin tarinaan.

Addiktioaltis ihminen?

Liha on heikko, sanovat. Psyyke on heikko, sanon.

Mites me ei-syntymäonnelliset ihmiset. Ymmärrän ihmistä, josta tulee narkomaani tai omaisuutensa pelaava perheenisä. Eiks oo jännää. Minä, entinen täydellisyys. Synnitön pyhimys ja kaikkien kaveri. Reitti on lopulta aika yksinkertainen. Mieli johdatellaan sellaiseen tunnelmaan, jota halutaan tavoitella uudelleen. Se voi olla pakenemista hetkeksi arkea, tylsyyttä tai ahdistavan olon helpottamista. On selvää, että jotkut meistä ovat alttiimpia addiktion syntymiselle kuin toiset. Kun yksi addiktio saadaan kontrolliin, odottelee toinen. Näin on empiirisestikin todettu. Altis addiktioille.

Minä en kaikkia tunteita pystynyt kohtaamaan, vaan väistin ne tai siirsin huomiseen. Tuonnemmaksi. Lopulta ne olivat kuitenkin edessä kohdattavina. Ei niitä pakoon pääse. Ongelman siirtäjinä toimivat korvikkeet. Minä en ollut syntymäonnellinen. Olin epätoivoisesti onnea etsivä nuori mies. Ja addiktoiduin. Syntymäonnelliset jatkoivat tasaista juhlaansa, minä en niihin juhliin osallistunut.

Tein mutkan varjojen teillä. Sain samalla seurata syntymäonnellisten juhlia ja huomata, että minä potkin väärään suuntaan. Mä en helvetti kyennyt samaan. Koko elämän spektrin hallinta ei onnistunut. Terveiden rutiinien vuorokausi onnistui joskus. Joskus ei. Syntymäonnellisilta aina. Jouduin ongelmiin. Ongelmat eivät olleet ongelmia virkavallan kanssa (tosin kerran jouduin Himoksella putkaan, koska nukahdin väärään paikkaan). Ongelmat kulminoituivat yksityiselämään, eikä siinä liene mitään ihmeellistä.

1.2.2019

Kaikki tuntuu olevan taas päin persettä. Olen lyhytjännitteinen, hermostunut ja poikkeuksellisen ärsyttävä. Reksin uran jatkaminen eläkeikään saakka tuntuu luotaantyöntävältä idealta. Helvetin luotaantyöntävältä. Ihmiset ovat omissa lokeroissaan tuskaisia. Vituttaa. Ihmettelen miksi ystävät pitävät minua hyvänä ystävänä. Kadun taas valintojani. Kävin perjantaina lääkärissä. Kinusin unilääkkeitä ja sain niitä. Sitä stellanpaskaa. "Valehtelin" lääkärille tarvitsevani juuri nyt lyhytvaikutteisia unilääkkeitä. Käsikirjoitan samalla tulevan viikonlopun tarinan. Olen kuitenkin matkalla oikeaan suuntaan. Siitä kertoo se, että minua vituttaa mahdolliset sekoilujeni seuraukset perjantaina ennen ensimmäistäkään päihdyttävää objektia. Hurmion tunnetta ei tule. Kyselen Akselilta perjantai-iltana toistuvasti oletko syönyt savustamaani lohta. Lyhytvaikutteiset unilääkkeet olivat vieneet lyhytkestoisen muistin. Olen kuin alzheimer-potilas. Nyt tiistaina krapulan rippeet vaikuttavat yhä elimistössäni ja ahdistaa. Olen lopen kyllästynyt ahdistukseen aikamme kansantautina ja itse poden samaa tautia. Ainakin tänään. Vannon olevani tulevan viikonlopun ilman päihteitä. Lupaan tehdä kaikkeni välttääkseni tämänhetkisen olotilan uusiutumisen. En ole varma valehtelenko itselleni.    

Rehellisyyteni saa aikaan kylmiä väreitä. Tiedän. Ainoastaan rehellisyys voi saada aikaan jotain hyvää. En minä ollut se ihminen – olin sen ohut kuori. Kuinka nautinkaan tänään siitä, että saan kohdata kaikki ihmiset, ihmisinä ääriviivoineen. Ei ole hämäriä rajapintoja.

Sekä syntymäonnellinen, että mutkan kautta onnelliseksi oppinut voivat saavuttaa saman päämäärän. Onnellisen elämän. Koen olevani jokin välimuoto, mutta juuri tänään onnellinen. Muuta juuri nyt en kaipaa.