Olenko toipunut? 

Olen blogikirjoituksissani ja Face-päivityksissä kertonut ongelmistani. Ongelmat ovat olleet mielen ongelmia. Tabuja. Vaiettuja totuuksia. Häpeällisiä piirteitä ihmisessä. Ilmi tullessaan ne tekevät ihmisestä heikon ja haavoittuvan. On sosiaalisesti helpompaa olla lonkkavikainen, kuin mielenvikainen.

Minun toipumistieni on ollut vaiherikas ja mutkikas. Kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Kolmekin taka-askelta on otettu. Minulla on ollut selätettävänä masennus, paniikkihäiriö, rytmihäiriöt, syömishäiriö, unilääkeriippuvuus, unettomuus, sosiaalisten tilanteiden pelko, sekava ahdistuneisuushäiriö. Voi Jeesus miten kipee ihminen!

Ongelmien lähtökohta oli persoonani - millaiseksi olin syntynyt ja millaiseksi varhaiset vuodet kasvanut. Ai että se oli herkullinen maaperä.

Esimerkkejä:

Kyvyttömyys leikkiä. Se ei onnistunut. Joku voima veti muualle.

Yökastelu. Yö yön jälkeen tapahtuneet häpeälliset kokemukset.

Vertaaminen toisiin. Aina on parempia.

Suoritukset. Tajusin, että jos teen asioita kuten aikuiset tahtovat, saan hyväksyntää. Aloin jahtaamaan hyväksyntää. Saalistamaan hyväksyntää. Sain hyväksyntää, kun keskustelin fiksusti aikuisten kanssa. Sain hyväksyntää hyvistä koenumeroista. Sain hyväksyntää olemalla pelle. Imitoimalla velipuolikuun sketsejä välitunnilla. Sain hyväksyntää onnistumalla urheilussa. Sain hyväksyntää kieltäytymällä ryyppäämästä - nuorena.

 

Kasvoin suorittamaan ja miellyttämään. Ne olivat mun valttikortit elämässä. Kumpikin oli tosin mustapekkoja. Niitä olikin korttipakassa kaksi. Juurisyyt ongelmille.

 

Kun suorittaminen ei enää riittänyt ja huomasin, ettei kaikki olekaan minuun tyytyväisiä alkoivat ongelmat. Eräs ysiluokkalainen tyttö oli minulle aina vihainen. Jätin hänet oppitunnin jälkeen juttelemaan. Kysyin mikä meillä on ongelma?; ”kun sä olet vaan niin ärsyttävä”. Bingo. Minäkö ärsyttävä? Kyllä se tyttö ennen pitkää tajuaisi, kuinka hyvä minä olen. Herran jumala mies, kuinka realiteetit olivatkaan hukassa.

 

Ihminen ei koskaan kykene suorittamaan niin paljon, että olisi onnellinen. Ihminen ei koskaan kykene miellyttämään niin paljon, että olisi onnellinen. Jos huomaa juoksevansa suoritusten ja miellyttämisen perässä, kannattaa hakeutua nopeasti hoitoon. Olkoonkin, että hoito maksaa muutamia tuhansia. Ota pikavippejä. Kannattaa.  

 

Kun hyväksyntää hakeva suorittaja mokaa, se ei olekaan mikä tahansa moka. Se on psyykkinen tsunami. Elämä oli rakennettu kahden betonipylvään varaan, mutta ne mitään betonia olleet. Höttöä jumalauta!

 

Olisin halunnut olla koko ajan enemmän. Olisin halunnut olla rohkeampi ja haastaa itseäni. Minussa on kykyjä, tiedän sen. Olin koko ajan itselleni vajaa. Olin kiltti, liian kiltti. Kerjäsin ihmisiltä hyväksyntää ja nautin huomiosta. Armottomuus liittyi tapaan katsoa itseäni. En nähnyt lukemattomia hyviä puoliani, ainoastaan puutteet ja vajavaisuuden. Lapsuuden traumat jouduttivat sairastumistani. Vertasin itseäni toisiin, parempiin ja lahjakkaampiin ihmisiin.

Tarkkailen ihmisiä. Olen aina tarkkaillut. Ihmisten tarinat kiinnostavat minua. Miksi joku menestyy ja joku toinen syrjäytyy? Miksi joku ei pysty keskiluokkaiseen normaaliin tasapaksuun elämään, vaan hakee jännitystä tai pakenemista sössien samalla koko elämänsä. Ihminen ei ole pelkästään mitään yhtä. Ei pelkästään sekakäyttäjä, ei juoppo, ei huippukirurgi, ei rehtori. Samassa ihmisessä on useita puolia, useita rooleja, jopa useita identiteettejä. Joku on hyvä isä, mutta töistä ei tahdo tulla mitään. Joku on vapaa-aikana psykopaatti despootti juoppo, jota samalla työyhteisö ihailee. Hän on taitava työssään ja pidetty työkaveri. Joku on sairaalloinen peliaddikti, mutta loistava opettaja.

 

Paineet, joita elämästä seuraa on purettava. Purkutavan pitäisi olla sellainen, että se ei syö ihmistä lisää, eikä vahingoita toisia ihmisiä. Minulla työstä seuranneet paineet eivät helpolla nollaantuneet. Olin uniongelmainen, eikä yöt tai viikonloput riittäneet palautumiseen. Valitsin medikalisaation. Kiltti hyväksynnän hakija antoi periksi.

 

Siirtymä parempaan elämään…

Aikajanalle paaluttaminen on vaikeaa. Tyydyn nostamaan hajanaisia muistoja, jolloin hiffasin jotain suurempaa. Pakottamattomat oivallukset unen ja valveen rajatilassa tai metsäkävelyllä on saatava nopeasti muistiin. Siellä se viisaus on.

 

Olen lukenut lukemattomia kirjoja ja artikkeleita ihmisistä, jotka ovat kokeneet uupumisen, alkoholisoitumisen tai vakavan masennuksen. Olen kiinnostunut näistä tarinoista ja ne antavat minulle vertaistukikokemuksia. Osa heistä on julkisuuden henkilöitä, osa ihan taviksia. Kirjat ovat poikkeuksetta sankaritarinoita. Tarinat päättyvät hyvin. Alkoholi on jäänyt ja arvot ovat menneet uusiksi ja jälleen ollaan huipulla. Luentokutsuja satelee ja elämä on mallillaan.

 

Se menee harvoin niin. Mielen ongelmien kanssa painiskelija, joutuu todennäköisesti painimaan myöhemmin uudestaan. Ahdistus palaa ja helpot keinot selviytyä ovat mielessä. Olen sisäistänyt, että tilanteeni muuttuu vain huonommaksi, mikäli pakenen kemiaan. Se oppi on tullut kautta kantapään. En halua sinne enää.

Olen pakottanut itseni pysähtymään, vaikka jokainen aivo- ja lihassolu yrittävät väsymättä saada minut liikkeelle. Aina on jotain tehtävää, aina on jotain suoritettavaa, mutta niiden on annettava olla. Kukat eivät kuole, mikäli en niitä nyt kastele. Pihan lumet löytyvät huomennakin, vaikken nyt teekään lumitöitä. Täydelliset naapurit linkoilevat ja kolailevat. Who cares!

 

Tylsyyden sietokykyni on edelleen varsin kehno. Minun täytyy oppia sietämään vieläkin paremmin suorittamisvapaata tylsyyttä, olemisen sietämätöntä keveyttä. Tylsyyttä ei pidä täyttää päihteillä tai suklaalla. Tylsyydessä on opittava hymyn kare silmäkulmassa piehtaroimaan. Se vaatii turnauskestävyyttä. Hengittelyä ja huokailuja. Astianpesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, mutta myös tunteidensa, menneisyytensä, pelkojensa, traumojensa, surun ja oman vajaavaisuuden ryhdikästä kohtaamista. 

 

En voi paukutella henkseleitä, että olisin kaikin puolin terve, eheä ja rento. No ehkä rento kuitenkin. Hirtehisesti puhun särkyneen saviruukun kasaamisesta. Kulunut vertauskuva.  Olen edelleen matkalla. Olen matkalla kohti armollisempaa elämää. Elämää, jossa nautitaan ja suoritukset antavat mukavasti elämään sykettä. Suoritukset eivät määritä enää ihmisarvoani. Ne eivät ole pääasia.

 

Kellarin siivous on edelleen kesken. Elämän leikki – minun on hyvä olla parempi siinä. Vähempikin dopamiini saa nyt riittää. En tarvitse enää dopamiiniövereitä. 

 

Eteenpäin olen päässyt vain kulkemalla menneisyyden kautta. Se tarvittiin. Menneisyydessä on piehtaroitu nyt kuitenkin vuosia. Olen hävennyt ja itkenyt, ollut itselleni välillä armollinen ja välillä armoton. Tie oli kuitenkin valittu. Menneisyydessä on se avain. Oliko se siellä? Oli.

Parisuhteet olin jo unohtanut. Tinderiin menin yhtenä perjantaina – olin pysähtynyt takan eteen.

 

Hesarissa oli deittipalveluista juttu 18.7.2023. Tinderistä oli tehty tutkimus. Otanta oli kohtuullisen kattava. Tutkimuksen mukaan puolet Tinderin käyttäjistä ei edes etsi treffikumppania. 2/3 osaa käyttäjistä on jo parisuhteessa. Jotkut tämän kyllä profiilissaan kertovat, suurin osa ei. Iso osa ilmoittaa sovelluksen käytön olevan eräänlainen oman tason mittari ja sillä pyritään kohottamaan itsetuntoa. Profiilit (eli ihmiset) ovat pelinappuloita, ei tuntevia ihmisiä. Tämä kertoo osuvasti ajastamme ja sen sairaista piirteistä.

 

Paradoksaalisesti löysin tuona perjantaina tulevan tyttöystäväni. Tinderistä.

 

 Alisan lähdettyä syyskuussa 2019 Australiaan, muodostui minun ja poikani välille aivan erityinen suhde. Nautin siitä, kun oma rakas poikani katsoo minua illalla klo 22.30 ja hymyilee – isä on kristallinselvä. Ei turrutusta. Siinä se sohvalla katsoo telkkaria, menenpä viereen. Iskä on hereillä vielä tähän aikaan. Valvoimme yhdessä myöhään. Otimme takaisin menetettyjä iltoja. Katsomme futista tai jotain hömppäsarjaa ja Akseli ahmi minua, kun olin läsnä. Ja minä tietenkin häntä.

 

Olen tieni valinnut. Olen ollut avoin ja rohkea. Liian avoin? Liian rohkea? Koen niin, että minä ehkä hyvä ystävä, ehkä hyvä isä, ehkä kohtuullinen rehtori olen avannut oman tarinani siksi, että ihmiset tajuaisivat, että me olemme vain ihmisiä. Emme enempää, emme vähempää.

Etsikäämme rakkautta, leikkikäämme rennosti elämän leikkiä ja hoitakaamme oma ruutumme niin, ettei toiset kärsi. Ilo on palannut.

Hyvä tästä tulee!

#rohkeus

#avoimuus