Pajaluokka – kaikkea muuta kuin inkluusiota
Koulussamme toimi yli kymmenen vuotta pajaluokka. Se oli alussa Euroopan unionin rahoittama ja sittemmin se jäi osaksi Hyvinkään kouluverkkoa. Siitä puhuttiin ja se tunnettiin. Sain pajaluokasta huoltajilta ja oppilailta enemmän positiivista palautetta, kuin mistään koskaan koulussamme. Ennen sitä, tai sen jälkeen.
Pajaluokassa oli maksimissaan 10 oppilasta. Pajaluokka oli vahvasti segregoitunut luokka. Se toimi erillään muista peruskouluista, eikä oppilaita integroitu missään oppiaineessa yleisopetuksen ryhmiin. He toimivat omana ryhmänään jokaisessa oppiaineessa. Luokkakuvassa ja kevätjuhlassa kävivät "emokoulussa". Muuten pysyivät omassa luolassaan. Liikuntatunnit olivat aina punttisalilla. Luokan idea oli täysin päinvastainen kuin mihin inkluusio peruskoulua ajaa. Pajaluokassa toteutuivat kaikki kauhuskenaariot. Kymmenen lähtökohdiltaan vaikeasti käytöshäirioistä ja isoon kouluun sopeutumatonta oppilasta tempaistiin ”raa`asti” irti muusta väestöstä, syrjäytymään yhteiskunnasta. Pajaluokkaan.
Pajaluokkaan oppilaat valittiin haastattelun kautta. Haastattelijoina olivat minä ja opettaja. Luokkaan oli usein yli kaksikymmentä hakijaa ja avoimia paikkoja saattoi olla neljä. Tunkua siis oli. Kuten lääkikseen.
Usein oppilaan elämä oli ajautunut synkkään kierteeseen, ja huoltajat olivat tilanteeseen väsyneitä ja usein lohduttomia. Lohduttomuus näkyi monella tavalla. Jokainen meistä käyttäytyy hieman eri tavoin lohduttomana.
Oppilaan elämänhallinta oli usein isosti pettänyt. Vuorokausirytmi oli sekaisin ja koulun merkitys oppilaan elämässä oli mitätön. Millään ei ollut mitään väliä. Isossa koulussa oppilas oli saanut lähinnä negatiivista palautetta. Ja sitä tuli joka kanavasta. Vanhemmat olivat lopettaneet wilman lukemisen jo kauan aikaa sitten. ”Miksi minä kävisin päivittäin lukemassa kuinka surkea lapsi minulla on.” Ymmärsin huoltajaa täysin. En kävisi minäkään.
Koska oppilas oli itsensä kanssa täysin eksyksissä, aiheutti hän järjestyshäiriöitä oppitunneilla. Isosti. Haistatteli, uhkaili, angstasi, vittuili. Oppilas alisuoriutui normaalista tasostaan. Jos resurssit olisivat riittäneet seiskaan, nyt mentiin säälivitosilla. Opettajat ja rehtorit olivat neuvottomia. Koulun keinot eivät riittäneet ja oppilaasta oli tullut roolinsa vanki. Sitä roolia hänen täytyisi esittää peruskoulun loppuun saakka. Tilanne oli surkea kaikkien näkökulmasta; oppilaan itsensä, muiden oppilaiden, opettajien ja vanhempien. Oppilaan itsetunto heikkeni jatkuvasti. Miksi ei heikkenisi, jos palaute oli pelkästään parjaavaa? Olet huono tässä, tuossa ja hei vielä tuossakin. Eihän missään muussa paikassa saa kirjallista paskaa palautetta niin paljon kuin peruskoulussa. Itsetunnonrakennustalkoot. Mutta hän on osa yhteisöä, jossa on pelisäännöt. Jos pelisääntöjä ei noudata, on vaikea päätä silittää.
Sitten tapahtui jotain. Oppilas sai paikan pajaluokasta. Kukaan ei käyttäytynyt haastattelussa huonosti. Koin, että he tajusivat siinä hetkessä jotain. Okei me olimme kaksi karua äijää, jotka kyselimme kysymyksiä ja hän oli yksin. Karismaattinen opettaja ei päästänyt hakijaa lähtemään haastattelusta ennen kuin hän sai vastattua jotain kysymykseen: ”kerro yksi tavoite elämässäsi – sinulla on elämä edessä” Ja hän jatkoi… jos tulet pajakouluun emme muistele menneitä. Pöytä on puhdas. Usein hän pyyhkäisi karmean isolla kädellään pöydän pintaa. Se konkretisoi asian. Valtavan syvällä uiva Hyvinkään kärkihäirikkö katsoi ukkoa kuin jumalaa. Tarina tulisi olemaan kaunis.
Pajalle päästiin. Pajalla oli mainio työpari. Karismaattinen opettaja, jolla oli valmentava ote ja häntä kiinnostivat aidosti oppilaiden asiat. Hän halusi auttaa. Lisäksi oli taitava sosiaaliohjaaja. Tarvittiin toimiva tiimi. Minä olin taustalla, mutta valmiina auttamaan. Combo toimi. Kuin rasvattu.
Tulokset tässä ”kauhumallissa” olivat loistavia. Jo haastattelussa luotiin oppilas / opettaja – suhde. Lyötiin kättä päälle ja unohdettiin menneet. ”Nyt alkaa uusi aikakausi, menneet on menneitä”. Sain seurata läheltä kymmenien oppilaiden muutostarinoita – 90% hyvään suuntaan. Itsetunto, luottamus itseen ja omiin taitoihin elämässä paranivat kohisten. Luokka mistä oppilas siirtyi pajalle, koki myös positiivisia asioita. Työrauha luokassa parani. Myös rehtorilla oli yksi vakioasiakas vähemmän. Vanhemmat kilvan ylistivät pajaluokkaa ja maine kiiri. Pajalle haluttiin, sinne jonotettiin. Monesti paja nähtiin ainoana ja viimeisenä vaihtoehtona nuoren elämässä. Monelle se oli pelastus. Oppilaita kiinnosti kumpi - minä vai Kari nostaa enemmän penkistä? Minä sanon että Kari, Kari sanoi että minä. Ikuinen mysteeri.
Miksi pajaluokka onnistui toistuvasti?
- Oikeat ja motivoituneet ihmiset töissä.
- Huono kierre saatiin oppilailta poikki. Uusi ympäristö.
- Positiivisen palautteen määrän huima nousu.
- Oppitunnin ja koulupäivän yksinkertainen sapluuna.
- Oppilaan raskas rooli jäi vanhaan kouluun.
- Yhteisöllisyys. Luokassa oli hyvä olla.
Olen sittemmin törmännyt useisiin pajaluokan oppilaisiin. Ehtihän se toimia yli kymmenen vuotta. Tokihan joillekin kävi huonosti, mutta menestystarinoiden määrä on huima. Isossa koulussa syrjäytymiskehitys olisi jatkunut. Nyt se saatiin poikki.
Pajakoulu lakkautettiin, koska se ei täyttänyt nykyisen peruskoulun kriteereitä. Minulta, koulun rehtorina, ei kysytty lakkautusprosessin aikana mitään. Sain kyllä vastailla lukemattomien ihmisten kysymyksiin – Miksi pajakoulua ei enää ole? Tuttua rehtorin työssä. Puun ja kuoren välissä. Joudut puolustamaan virkasi puolesta ylhäällä tehtyjä päätöksiä, joihin et itse usko. Siihen oppii. Lainat on maksettava. Asuntolaina ja autolaina. Ja kulutusluotot. Niitäkin kertyy, kun avioliitto päättyy. Tosin kertyi niitä avioliiton aikanakin.
Yksi tähänastisen urani huippujuttuja omassa yksinkertaisuudessaan oli pajakoulu tai - luokka. Miten vaan. Siitä jäi ainoastaan hyviä muistoja. Parivaljakko ansaitsee pinssit.
Kiitos Kari Kallio ja Alajoen Arska.