RAUTAKANKI LÄPI PÄÄN

 

Blogiani lukeneille ei ole jäänyt epäselväksi, että olen tehnyt paljon töitä mieleni terveyden eteen. Se on jatkuvaa pientä pääkopan ja kehon tarkkailua, mutta se ei saa muodostua epäterveeksi itsensä kyttäämiseksi. Mielen terveenä, tai kohtuullisen terveenä pitäminen, on taitolaji. Kun on hyvä jakso, ei henkseleitä kannata paukutella ja nöyränä on oltava. Köyhän pittää olla nöyrä, sanoi Simpauttaja ja joskus elämässään tiltanneen on hyvä pitää nöyrä elämän asenne. Tosin nöyryys sopii ihan jokaiselle. On oltava kiitollinen terveistä päivistä. Saa yön nukuttua, paniikkihäiriö pysyy loitolla, ei ahdista, eikä terveellisiä sydämen rytmihäiriöitä huomaa. Älykello ilmoittaa silloin tällöin ”epätavallisesta sykkeestä”. Jatkan hommia huvittuneena. 30 vuotta sitten olisin tilannut ambulanssin.

 

Koska olen murehtija, en sitä murehtijan duunia näemmä helpolla jätä. Viime aikoina on useampikin tuttuni, tutun tuttuni tai työn kautta tuntemani ihminen kokenut vakavan putoamisen elämässään. Putoamisista voidaan käyttää monenlaisia ilmaisuja. Työuupumus, masennus, akuutti stressireaktio. Siviilielämässä tapahtuu murheellisia asioita ja töissä kuorma kasvaa. Tarinat ovat lohduttomia, enkä voi muuta kuin olla, kuunnella ja toivottaa voimia. Voimien toivottaminen tuntuu tyhmälle, mutta en keksi mitään muutakaan. Läheisilleni voin sanoa, että olet tärkeä ja rakastan sinua, tapahtui sitten mitä tahansa. Tuttaville sanoittaminen on vaikeaa. Ainakin minulle. Ehkä kuunteleminen riittää.

 

Jos ihmisellä olisi absoluuttinen ja totaalinen valta omiin tunteisiinsa ja mieleensä, olisimme vahvoilla. Käskisimme itseämme kliinisesti ajattelemaan myönteisesti. Ajattele kuinka helppoa. ”Älä nyt Janne masennu.” Ja Janne-poika ei masentuisi. Käskisimme itseämme ajattelemaan myönteisesti – ja mieli tottelisi! Karkottaisimme masennuksen aiheuttavat ikävät tunteet taikasanalla. Alkaisimme taas nauttimaan isosti elämän pienistä jutuista ja surisimme kohtuullisesti silloin, kun elämä antaa turpaan. Eräänlainen kontrolloitu mielenhallinta koko ajan päällä, tapahtui mitä tahansa.

 

Kun elämä moukaroi, päättäisimme olla lujia ja myönteisiä. Emme nujertuisi, vaan ohjaisimme ajatuksemme ja mielemme aina kohti valoa. Apuna toimisi vaikkapa jooga ja yrttiliemet. Synkimmissä elämän hetkissä, joissa kuormaa on perkeleesti, emme suostuisi antamaan periksi. ”Koska mieltä voi hallita ja tunteita säädellä.” Niinhän ne syntymäonnelliset meitä neuvoo. Älkää kertoko syntymäonnellisille joogaajille, mutta ei heilläkään elämä voi olla pelkkää hepparatsastusta auringonkukkapelloilla. Arvostan ja kadehdin syntymäonnellisia, jotka jaksavat ja jatkavat aina vaan.

 

Tiedätkö tunteen – juhliminen lähti lapasesta. Mopo alkoi keulimaan ja vauhti kiihtyi. Shotteja ja lisää shotteja. Vilimi poikki. Olit kenties mokannut, kontannut (julkisella paikalla), hukannut mukana olleen irtaimen omaisuutesi esim. työkännykkäsi ja lompakkosi. Herään kotona. Heräämispäivää seuraava päivä on lukuvuoden ensimmäinen päivä ja minulla on vetovastuu. Kun herään sekavassa tilassa, tajuan jossain syvällä - Olen rehtori! Mitä teen? No menen tietenkin suihkuun. Aamupäiväsuihkuun. Suihkussa jäsentyy kristallinkirkas toimintamalli. Ja tiedätkö mitä – se toimii! Olin lopulta ajallani töissä, kaikki hukkuneet tavarat mukana ja pidin loistavan ensimmäisen opettajien suunnittelupäivän. Ojasta noustiin jälleen kerran.

 

Vakavasti. Viime aikoina olen siis nähnyt kuinka ihminen voi mieleltään invalidisoitua. Menettää toimintakykynsä. Entinen arjen sankari ei pääse postilaatikolle. Viikkosiivous jää väliin. Viikkosiivous jää toisen kerran väliin. Kohtaan yhden mukavan ja hyvän ihmisen Prismassa. Hän säntää minua pakoon. Hänellä on todella paha olla, ajattelen. Monella työhön paluu viivästyy ja viivästyy. 60 vuorokautta ylittyy ja palkka laskee. Ahdistus lisääntyy. Kierre on valmis.

 

Ja joku sanoo, että sen mielen voi parantaa tahdonvoimalla. Eli muuta tunnekenttä valoisammaksi! Tottele perkeleen mieli ja tee kuten minä käsken! Käsken sinun olla kannustava, kirkas ja elämästä nauttiva mieli.

 

Ja se on totta. Eräs vaikutusvaltainen henkilö totesi, että kun et alistu mielen ongelmille, ne eivät sinua enää kiusaa. Höpöjä juttelee.

 

Masennus on tänään yksi johtavista työkyvyttömyyden aiheuttajista maailmassa (WHO). Olen nyt 53-vuotias ja olen vaaravyöhykkeessä, mutta aion välttää tuon rotanloukun. Minä jaksan loppuun saakka, koska olen läksyni oppinut. Ehkä. Muistan nöyryyden.

 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna 1848 (joka tunnetaan muutoinkin historian hulluna vuotena) tapahtui jenkeissä rautatierakennustyömaalla jotain todella merkillistä. Dynamiittiräjäytyksen yhteydessä rautakanki meni työmiehen päästä läpi. Mies jäi henkiin. Miehen nimi oli Phineas Gage. Ennen niin säyseästä symppiksestä tuli töykeä ja narsistinen mulkku. Neurologian tutkimus otti samalla valtavan sysäyksen eteenpäin. Oivallettiin, että aivojen eri alueet ohjailevat ihmisen eri toimintoja ja niissä sijaitsevat henkiset ominaisuutemme. Siis ihan konkreettisesti. On kuulokeskus, näkökeskus, tunne-elämän keskus. Siellä asuu myös persoonallisuus. Biologin tämä on helppo uskoa. Kaikkien ei.

 

Teini-ikäinen poika joutuu edelleen tappeluun. Hyvänen aika. Eletään vuotta 2025. On hankkeita ja hallitusten julistuksia väkivallattomuudesta. ”Tämä saadaan loppumaan” julistavat kaiken kaikesta tietävät poliitikot. Voi te rakkaat; vaikka kuinka julistamme väkivallattomuutta ja haluamme poistaa yläkouluikäisten poikien nujuamisen keskenään, epäonnistumme toistuvasti.

Veressä on uusi hormoni. Testosteroni. Se pistää touhuamaan. Tule katsomaan valvontakameramateriaalia. Ymmärrät. En saa sitä kuitenkaan sinulle näyttää. Aivojen etulohko säätelee meidän alkukantaista toimintaamme, johon väkivaltakin kuuluu. Teinipojalla etulohkon kehitys on vauva + asteella. Pojat nujuavat vastaisuudessakin. Se on biologiaa. Anteeksi aate-ihmiset.

   

Aattele, jos heräisi yhtenä aamuna, eikä jaksaiskaan olla enää kiva. Olisi tapahtunut pienimuotoiset ”Phineas Gaget”. Olisi muuttunut mulkeroksi. Kivana olo ei enää luonnistuisi, eikä se huvittaisikaan. Symppispinnojen keräily olisi taakse jäänyttä. Tiuskisi ja virittelisi ihmisille sosiaalisia ansoja. Panettelisi takanapäin ja juoruilisi. Olisi hymytön ja tyly. Ei kuitenkaan sellainen mr Nobody, joka ei erotu beigestä tapetista, vaan pikemminkin sellainen suulas paskiainen. Olisi saanut kaikesta tarpeekseen.

Olisi tapahtunut kontrollissa oleva hermoromahdus. Perinteisen romahduksen sijaan ei mentykään mukavana työterveyden kautta breikille. Alettiin hoitamaan omaa psyykettä muuttamalla täysin suhtautuminen toisiin ihmisiin. Täyskäännös. Kaikki voi muuttua. Tiikeri voi päästä raidoistaan. Olen tämänkin nähnyt.

(jätän päivämäärän mainitsematta)

Ajaudun töissä ja vapaalla ihmisten väleihin. Ajaudun niihin, tahdoin tai en. Minulle kerrotaan siviilissä ja töissä paljon asioita, joita ei saa kertoa joillekin ja joillekin ei ole sitten niin väliä. Sekoilen näissä sokkeloissa ja paljastan juttuja ihmisille, joille niitä ei saisi paljastaa. Humala-aika on vaarallista aikaa. Välttelen humala-aikaa.

Herkkä 7. luokkalainen tyttö. Mikään ei riitä. Perfektionisti. Tytön mielestä ruma irvistyskuva hänestä leviää koulumme oppilaiden sokkeloisissa ja hämähäkinseittimäisissä someverkostoissa. Hän on itse jakanut kuvan vuosi sitten luokkansa WA-ryhmään. Oletettu kuvan leviäminen selvisi hänelle maanantaina. Nyt on torstai. Tyttö ei ollut suostunut tulemaan kouluun häpeän vuoksi. Äiti siunasi päätöksen ”kiusaamisen on ensin loputtava”.

Eritoten yksi tyttö on perheen valokeilassa. ”Hän on piru, joka järjestelmällisesti kiusaa ja tuhoaa kiusatun elämää”. Selvitämme tapausta tuntitolkulla. Tosiasiallisesti näyttää siltä, että tämä elämäntuhoaja on näyttänyt kuvaa parille oppilaalle, jotka ovat naurahtaneet. Ikävää toimintaa, mutta mielestäni sangen vähäistä. Kiusatun tarina saa viikon kuluessa lisäväriä. Kiusaaminen on jatkunut vuosia ja se on ollut mulkoilua ja vinoon katsomista. Nimetty kiusaaja on hämillään ”olenko minä syypää hänen kotiin jäämiseensä?” hän kysyy järkyttyneenä. Rauhoittelen. Tasapainoilen. Hänen isänsä pöyristyy kiusaamisväitteistä. Rauhoittelen. Tasapainoilen.

Oletettu kiusattu ei halua samaan tilaan kiusaajan kanssa. Ajan kuva. Koululle sälytettyjä mahdottomia tehtäviä, ylikierroksilla käyviä aikuisia, ahdistuneita ja hauraita lapsia, kuvakikkailua, someperkelettä, mulkoilua, vinoon katsomista. Elämän realiteeteille altistamista tai altistumista vältetään viimeiseen saakka. Paha mieli on siivottava pois lapsen elämästä, mutta paha mieli tulee olemaan iso osa elämää. Väistämätöntä väistellään. Rakastetaan väärin. Palvelus on karhunpalvelus. Tämän ajan ihmisten resilienssi, tylsyyden sietäminen ja elämään kuuluvien iskujen kestäminen on onnetonta. Ikäväkseni huomaan ajattelevani, että 90-luvulla syntyneet vanhemmatkin ovat eläjinä lapsia. Sori ihmiset.

 

Olin ihmissuhteessa, joka ei ollut seurustelusuhde. Se loppui. Hän sanoi ”olet surkea uhriutuja” ja puhelinestot ja mitä näitä nyt on, pantiin saman tien päälle. Miettikää, minä ”hyvä tyyppi” sain lausunnon. ”Olet uhriutuja.”

En voi olla enää yhteydessä häneen, koska linjat ovat poikki. Olin 1,5 vuotta hänen tukihenkilönsä. Autoin, kuuntelin ja tsemppasin koska pidin hänestä. Kerran hänen tuskaillessaan omaa oloaan, totesin varsin vaisusti sivulauseessa: ”Olen minäkin tässä joutunut aika lailla taiteilemaan” (siinä oli sellaisia ihmissotkukytköksiä, jotka alkoivat viemään energiaa). Hahhahhaa samanlainen surkea uhriutuja sinä olet kuin kaikki muutkin miehet. Siihen se loppui.

Googlettelin uhriutumista. Uhriuduinko, kun kerroin, ettei tämä minulle taiteilu ihmisten väleissä aina helppoa ole. Se laukaisi reaktion, joka katkoi välimme. En ymmärrä. Tarvitseeko ymmärtää? Ei tarvitse. Tärkeät ihmiset katoavat elämästäni harvoin. Hän katosi.

 

11.3.2021

Janne - Mihin sulla on kiire? Sä olit kiireinen ennen kuin maailma ympärillä muuttui kiireiseksi. Ennen multitaskauksen kulta-aikaa. Ennen kuin ympäristösi muuttui järkevää ja vitun järjetöntä infoa tulvivaksi oravanpyöräksi. Olit kiireinen jo silloin kun tieto haettiin potkurilla kirjastosta helevetin kovalla pakkasella. Kiireesti Janne! Potkuri liikkui vinhaan. Possu potki potkurilla. Aika loppuu – no ei todellakaan lopu! Alitajuntainen tai tajuntainen kiire seuraavaan paikkaan ei tee elämästä ainakaan parempaa. Ajallani olen ollut joka paikassa, koska kiireen tuntu pistää liikkumaan ajoissa. Muuta hyötyä en siitä keksi.  En kylläkään saanut kuspäisiä kakaroita, mutta juosten on tullut kustua. Jospa alituinen kiire seuraavaan etappiin loppuisi ennen ruumisarkkua.

   

Ensimmäistä kertaa minua nimitettiin ”uhriutujaksi”.

 

Missä menee uhriutumisen ja terveen itsensä puolustamisen raja? Oletko uhriutuja sillä sekunnilla, kun vastapuoli niin toteaa? Et. Vastuu on kuitenkin kannettava. Jos mokailee toistuvasti ja sysää vastuun toisille – ehkä trauman tuottaneille vanhemmille, kiusaajille, nalkuttavalle vaimolle – on luuseri. Tai ainakin semiluuseri. Tai ainakin käyttäytyy sillä hetkellä kuin luuseri. Vastuu omista teoista on kannettava, vaikka osasyy vastuusta olisikin toisilla ihmisillä.

 

Empaattisuutta on se, että yrittää ymmärtää virheen tehneen ihmisen elämäntilanteen, elämän historian ja osin myös heikkouden. Vastuu teoistasi ei siirry koskaan automaattisesti toisille ihmisille. Käpertyminen mykkyrään ja itkeminen ei aikuista miestä pelasta. Oman kärsimyksen korostaminen kohtuuttomasti, säälin kerjääminen tai toisten syyttäminen omista tolloiluista ei ole ryhdikästä. MUTTA en kokenut olleeni tuolloin vuosia sitten uhriutuva ja säälittävä aikuinen mies, kun kerroin oman mielipiteeni olevasta tilanteesta. Trauma oli jossain muualla.

Älkää veljet ja sisaret uhriutuko, mikäli ei ole pakko. Uhriutukaa, jos olette uhreja. 

Tällaista tänään. Tämä oli 48. blogini. Koska olen tavoitteellinen – kaksi vielä ja se oli siinä.

Kiitos kun luit. Arvostan kovin.